(ote Janne Kumijalan päiväkirjasta)
Oltiin ton Aslakin kanssa kerran Lapissa lomailemassa. Ajeltiin sinne käsivarren suuntaan ja pysähdyttiin yhden tienlaidassa olevan ison kodan luokse jossa näkyi olevan kaikenlaista paikallista matkamuistoa myynnissä.
Siinnä lähettyvillä käyskenteli sellainen paikallinen länkäsäärinen pieni mies Uula , joka käveli kintut koukussa ja räkätti paikallista murretta, josta me lantalaiset emme ymmärtäneet yhtikäs mitään.
Pysähtyipä siihen samaan aikaan Saksalainen das rollende linjapiili, joka oli täynnä turisteja. Ne hölmistyneinä seurasivat kun Aslakki sovitteli kaikessa rauhassa kalsareita....päähänsä.
Asteltiin lähemmäksi Uulan myyntipöytää.
- Tsau! Huudettiin yhteen mieheen nikkarpääläiselle.
- Terve tervehyttäjille, joikhasi Uula meille.
- Lähittä Käsivarthen?
- Kotomaan navan alta aloitettiin, sanoin minä.
- Ja kainalon kautta kivutaan ylöspäin, lisäsi Aslak.
- Mitä porontaljoista kiskot? Vois olla rehvakkaan näköinen saunakammarissa.
- Minä olen kuullut niistä paljon pahaa, puuttui Aslak väliin. - Yks Hämeenlinnalainen Paroni lempi porontaljalla ja koko seuraava päivä kului nypittäessä atuloilla karvanpiikkejä molempien seurustelulihaksista. Ne on kuin ohranvihneitä.
- Ei lähe karva! vakuutti Uula raivoissaan. Viittäkymppiä olen pitänyt hintana. Tai yhtä korkkaamatonta Vaakunaa. jatkoi hekotellen.
- Se on trokarintyötä, ei me sellaista. torjui Aslak.
- Selvällä rahalla ostetaan. Ei alkoholia kuin kroonisiin tauteihin. Pane pakettiin, sanoin minä.
- Mulle sarvet, tokaisi Aslak ja tempaisi pöydän komeimmat kainaloon.
Nyt Uula räki tosi raivoissaan vitikkoon. Ei mitään tapoja, ei hetkeäkään herkkää tinkimisnautintoa. Siitä vaan, kuin Kilpisjärven Anttilan valintahallissa.
Uula kun kuvitteli , että olisimme vaihtaneet ostokset valtion kirkkaaseen.
- Rahallako? hän toivoi vielä kerran.
- Jos Suomen tuohi kelpaa, sanoin minä.
- The Finski kopeekkorna, lisäsi Aslak ja läjäytti setelit Uulan kouraan.
Sarvet köytetiin hyvän turistitavan mukaisesti auton katolle.
- Vai oli Uula viinaa vailla?, ihmettelin minä.
- Annetaan sille vähän häkää!, sanoi Aslak ja tempaisi takakontista moottorisahan käymään.
- Saahan se tästäkin päänsä kipeeks, jatkoi Aslak hekotellen.
Uula juoksi autollemme ihmetellen hurjaa meteliä.
- Teemme Unisefin rahoittamana osatutkimuksia Lappi-projektiin, sanoin minä
- Katohan....?, ihmetteli Uula.
- Huomenna alamme ajaa vaivaiskoivuviidakoita nurin. Sato paalataan ja paalit pannaan uimaan Torniojokea etelään. Lapin Kulta luopuu kokonaan tuotannostaan ja sen paikalle rakennetaan uusi voimalaitos, jossa paalit poltetaan.
- Eo kaet sentään?, ihmetteli Uula
- Ei ole pakko uskoa. Lauhdin vedestä tehdään viiniä, lisäsi Aslak.
Uula alkoi panna kampoihin.
- Ei ui vaevaskoevupaal neljäsathaa kilometriä iliman hukkumatha.
- Miksei ui myötävirtaan?
- Vethyy perkhele ensimmäisellä penikulumalla, koevu, Sanokee Unisehville, että tälleen on juttu.
- Taisin unohtaa mainita, että jokaiseen paaliin nivotaan styroxlevy kannattimeksi, sanoin minä
- Torniossa irroitetaan ja lähetetään täysrekkalastina takaisin, hihkui Aslak pää punasena.
- Se voep muuttoo assiin. Mutta kyllä nostaa kolttaväki helvetinmosen metakan?, sanoi Uula.
- Ei auta päkätys, hihkui Aslak joka meinasi jo tukehtua nauruunsa.
- Viinilaitoksella ei joutavia kuunnella. Teho ja prosentit ratkasee. Suot on suljettu ja nyt on pakko jauhaa viiniä kitukoivupusikoilla. sanoin minä yrittäen pidättää nauruun retkahtamista.
- Voan nyt suothe lähteep kälppimähän muualle viinikoivutehtaittenhe kaa!, uhos Uula ja postui paikalta vihaisena.
Mutta kyllä mulla ja Aslakilla ainakin oli hauskaa.
Janne=Make, Aslak=Reku