(ote Janne Kumijalan päiväkirjasta)
Onhan se niin, että kun matkalle lähdetään, vaikka pienimmällekkin, niin on hyvä ottaa mukaan kaikenlaista tarpeellista. Niin kuin kinkkuvoileipää ja sadetakkia ja makkaravoileipää ja kuivaa sukkaa ja munavoileipää ja hyttysmyrkkyä ja sekavoileipää ja saappaat ja leipäveitsi.
Mutta yhtä ei kannata ottaa. Meinaan Aslakkia. Mä oon katsokaas ollut sen kanssa matkoilla. Sillä on merkillinen maha.
Aslakhan oksentaa. Mentiin sitten autolla, laivalla, lentokoneella, junalla, pintaliitäjällä tai vaikka vossikalla, niin vihreekshän Aslakin naama pamahtaa jo tuntia ennen lähtöö.
Oon yrittänyt syöttää sille mannaryynivelliä. Se rauhoittaa vatsaa ja on helppoo siivota.
Mutta ei auta. Heti kun Aslak astuu vaikka autoon, niin sen nenänpää menee valkoseks. Ja mahasta kuuluu kummaa hulinaa. Ja Aslak rääkäsee auton penkiltä mulle, että jarruta Janne, jarruta. Ja minä lyön liinat kiinne. Ja Aslak nytkähtää eteenpäin. Ja silloin velli lentää. Suoraan mun taskuun.
Että semmosta. Sitä se on aina Aslakin kanssa. Mutta kyllä se kauheesti matkoille hinkuaa. Kävi se Tukholmassakin. Ja kysyin perästäpäin, että no, heiluko? Niin Aslak vastas, että laiva heilui menomatkalla, mutta minä mennen tullen.
Niin se matkailu avartaa vai mitä?
(Janne=Make, Aslak=Reku)
Julkaistu Napanukassa 1/89