Ote Janne Kumijalan päiväkirjasta
Oltiimpa ton Aslak Kalsaripään kanssa yks kesä tuolla Tampereen leirintäalueella. Ja siellä sitten oltuamme paikallisessa kesäkahvilassa saimme aikaiseksi aikamoisen häslingin, kun saimme paikallisen romaaniväestön suuttumaan. No siitä sitten paikallinen Olivia Lundström o.s. Yli-Mäki-Ketelä joka oli kotoisin suomenkielisestä Kaustisesta ja edusti todella näyttävästi ns. leveäperäistä naistyyppiä. Jonka mies sattui olemaaan Tampereen hellä lainvalvoja. No Olivia soitti miehelleen. - Mikä hätänä mamma?
Poliisimestari oikein karjaisi.
-Kun oiskin! Mutta vielä kauheempi: mannejengi on landat maihin ja melskaa Härmälän campingplatsilla.
- Tulla heti tänne ja vangitse ne.
- Mene ja vangitse. Millä voimalla? Minä olen - Förstår du - tässä ensam hela poliisipiirissä. Miks` jus nyt......
Tässä vaiheessa otin autoni ja Aslak hyppäs pelkääjänpaikalle ja kaahasin keskustaan päin että hiekka vaan pölisi.
- Soita maalaiskunnan Palopäällikölle. Hän varmaan lainata sinulle pari kolme kostapelia: sanoi Olivia ja sulki puhelimen.
Jarl Lundströmin ilme kirkastui ja hän pyöritti nopeasti numerolevyä.
- vallesmanni Tunkelo? Täällä Lundström. Kuule, voiko sinä låna minulle muutama konstu? Täällä on helvete irti, niin just helvete.
Lundström kaappasi naulakosta virkakoppalakin ja kipaisi ulos.
Me oltiin jus siinä Koskikadulla kun Aslak huusi kuin aaveen nähtyään : Varo poliisi perkele! Minä vedin spedaalin pohjaan vaistomaisesti ja yritin olla ajamatta poliisin yli. Avasin varovasti ikkunan ja poliisi huusi pääpunasena:
- Kyl sinä ymmärtää. Sota, just sota. Minä tarvitse help.
-Tulikohan tehtyä isokin rike? En minä ajanut kuin kolmeakymppiä: sanoin minä pelästyneenä.
- Kysytään sitä!: sanoi Aslak ja huusi: - Mikä hätänä!
- Meteli mellakka. Revolutsioon. Onko te palokunta, brandkår?
Mitä se kyselee?:Aslak ihmetteli. - Jotain prantkoorista tivaa.
- Sano sille, että juu juu. Ollaanhan me Lohjan Veepeekoosta.
- Jees, me palokunta, froon lojostaland, jees: sanoin minä.
- De`bra! riemuitsi hikinen poliisimestari ja alkoi ojennella kättään.
- Se tahtoo kyytiin, oivalsin minä. - Tapahtukoon siis hänen tahtonsa: myönsi Aslak ja tempaisi viranomaisen yhdellä vedolla takapenkille. - Lakia täytyy aina kunnioittaa.
- Nyt till hamnen. Helvetin kyytiä!: komensi Lundström.
- Nastako lautaan?: tiedustelin minä. - Minun luvalla. Aja niin pärkkelesti. Tästä till höger!
Mummut lakosivat kuin Suomisen pussit vanhassa 10 beauforin tuulessa auton painellessa torin halki. - Somalitko iskivät?: kysyi Aslak ja piteli rystyset valkoisina kahvasta kiinni. Lundström ravisteli päätään ja keskittyi myös pitelemään kiini.
- Vasempaan! hän neuvoi kadunkulmassa. Aslak välitti komentoja minulle ja lisäsi vähän omiaan.
- Tiukka vasempaan! Kakkonen. Lusikka pohjaan! Tiukka oikeaan, nyt suoraan...... hyppy saatana....
Kymmenessä minuutissa karjuva retkue oli Härmalän leirintäalueen portilla. Janne jarrutti ja auto pysähtyi lippukojun eteen.
Jarrutuksesta pöly nousi ja pyöri kuin sotalaivaston savuverho telttojen ja puiden lomassa.
Kimeitä kirkaisuja kantautui sieltä ja täältä kun romaani leiriläiset pelästyivät tuloamme.
- Ja heti vaan ranttaliksi huusi Aslak ja veteli esiin isoa lapinleukkuaan
- Lyö lyö kyl`käsi tottuu!: hihkui Aslak.
- Nyt sine Janne aja sekaan ja ruiskuta vesi heidän päälle!.
- Jaa että autolla?: ihmettelin minä.
- Jusjust, panee vaan tuulemaan! yllytti poliisimestari.
Jonkun teltannaru takertui siinä takaa-ajossa autoon ja teltta lähti joltain pariskunnalta jotka olivat inhimillistä luovaa toimintaa harrastamassa ja eivät huomanneet näkösuojansa katoamista vaan jatkoivat ähinänpitoa täyttä häkää.
- Hyvä! Mannet pakenee! riemuitsi poliisimestari.
- Ajakee, poejet, mannet Pohjanlahteen!: huusi eräs joka oli Ypäjältä.
- Piru kun jätin rovninkin kotio, sano harvapuheinen Jämsäläinen kioskin katolla. - Olisin ammunnu läpite......
Siihen loppui se kahakka Tampereen leirintäalueella. Kaikkea sitä tulee nähtyä ja koettua ton Aslakin kaa.