Heinäkuun 19. iltapäivän tunnit olivat menossa. Pieni joukko ei tuntenut kylmyyttä, sillä jännitys tuntui aivan kuumentavan ihoa. Asfaltti kopisi heidän jalkojensa alla kun he lähestyivät kauppatorin rantaa. Mitä lähemmäksi he tulivat, sitä enemmän heidän vauhtinsa hidastui.

- Mitenkäs sitä selvitään lauttamatkasta? Siri kysyi hiljaisella äänellä.

- Pakko selvitä! Vai olisiko sittenkin odotettava muita. Kukahan tulee seuraavaksi Kyseli Vuokko.

- Tulkoot kuka tahansa. Painutaan vaan tuon lautan sekaan. Perässä tulevat jokatapauksessa.

Tyttöjen matka alkoi.

Samaan aikaan Helsingin polttavaa katua pitkin liikkui pienehkö henkilöauto, etsien itselleen turvapaikkaa, jossa voisi hengähtää ja rauhoittua.

Autosta poistui ryhmä ihmisiä joiden päämäärä olisi sama, kuin noiden sisarusten. Jokainen pinnisti näköään äärimmilleen nähdäkseen mitä edessä olisi. Matka jatkui pitkin aukeaa. Lautta oli irtaantunut ja näkyi kaukana ulapalla.

- Täällä sitä nyt ollaan kuin vankileirillä. Mihinkään ei päästä ja työt on kotona vielä tekemättä.

- No rauhallisesti Muori. Meitä ei kukaan kaipaa – täällä.

- Ei tässä enää auta surra. Mennyt mikä mennyt. Odotetaan seuraavaa: Into sanoi rauhallisesti.

Matkapuhelin soi. Kaivoin sen rauhallisesti esiin ja nielaistuani viinin suustani vastasin.

- Terve Vuokko. Missäs olet?

- No nyt vauhdilla tänne niin kuin olisit jo.

- Lopettelen tässä ruokaani. 18.00 lautalla tullaan ja Aslakin kanssa on treffit.

- Vai niin. Tultiin etuajassa tutkimaan tilannetta. No odotellaan. Heippa.

Syötyään ja maksettuaan velvoitteet Kumijalan porukka vyöryi metroon. Matka oli tasaista ja rauhallista. Piaan oltiin määränpäässä josta jalkauduttiin kohti seuraavaa etappia. Aslak oli asemissaan ja kerrankin ajoissa.

- Kovasti ne ovat jo kaipailleetkin… Tuolla terävässä päässä meinaan.

Ja samalla Aslak viittasi kädellään Suomenlinnan suuntaa. Noustuaan lauttaan katseltiin tovi maisemia ja mietittiin olisivatko jo muut rantautuneet.

Perillä suunnistettiin suoraan saaren olut panimoon. Tilattiin portterit ja istuuduttiin varjoon.

- Minua vähän harmittaa se tyttö, oli hiton hyvän näköinen. Tuli astuttua somasti varpaille.

- Sinulla ne aina ovat naiset mielessä, Kumijalka naurahti.

Pääjoukko saapui sillalle.

- Jos joku lähtisi kaveriksi, Siri suhahti salaperäisesti.

Muut kuuntelivat äänettöminä Sirin kuiskuttelua ja arvasivat heti, että hänellä oli taas jotain erikoista mielessään.

- Mitäs sotajuonia täällä punotaan? Tepa kysyi.

- Nythän meitä on melkein koko rosvojoukko yhdessä. Tuolla kukkulan takana on kellari, jossa on hiton suuri pullo viiniä.

- Sehän maistuisi ihan pätevälle aineelle. tokaisi Into.

- Pitäisi olla muutama hyvä kaveri apuna. sanoi Vuokko hymyillen.

- Johan minä sen arvasin, mistä se viini lemahti minun nenääni, hihkui Mutsi.

Joukon liikkuminen oli kuitenkin vaikeaa ja hitaanlaista, Suomenlinnan teatteriin johtavat tiet olivat kivisiä ja epätasaisia. Kaikesta huolimatta pääjoukko onnistui saapumaan kohteeseen.

- Tässä ollaan kuin mikäkin Klingsborigin armeija, aina vain eteenpäin. Mutsi sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan.

Pääasia oli, että koko joukko oli yhdessä. Siksi ryhmän mieliala oli hyvä. Oli tapahtunut ”Summan ihme”. Nyt alettiin puhua Mannerheimin linjasta ja sen vahvuudesta.

Näytös oli alkamassa ja kaikki oli valmista esityksen alkuun.

- Voi helvetti! hukkaan menee tämä yö…. Vuokko tokaisi.

- Ihan rauhallisesti vaan, Jäähän tätä huomiseenkin, Siri siihen.

- Mitäs hemmetin sotaa tämä on.Tuolla etulinjassa jaetaan viinaa.  Aslak huusi.

Ja katsoi innokkaasti ja ahnaasti miten eturivimäisillä levisi mairea ilme suupieliin.

Vieressä ollut neitokainen oli tilanteen tasalla ja ojensi taskumatin Aslakille.

- Ota siitä, ja pane kiertämään. Joko rauhoitut

Aslak otti ryypyn ja ojensi sen Kumijalalle sanoen.

- Ota Janne ryyppy, neiti vieressäni tarjoaa.

- On sitä viinaa ja naisia vielä maailmassa – etenkin naisia kun sankarit ovat kaatuneet. Kyllä meille Aslak nyt ne mestat aukeaa., tokaisi Janne siemaisi ryypyn.

- Hyvin meni pojat, Tepa sanoi.

- Ã„lkää surko vaikka tehtävä jää suorittamatta, Vuokko siihen

- On taas maaleja jos on ampujia, Into virnisti ja jatkoi näytöstä.

- Taitaa teilläkin uni maittaa näytöksen jälkeen siskot, Aslak hihkui. Enkä aio silmääni

 ummistaa tänä yönä.

Näytös päättyi ja kaikki oli ohi hetkessä. Oli kuitenkin koettu yhteinen hetki. Hetki jota muisteltaisiin uudelleen ja taas uudelleen. Aamulla olisi taas päivän työt ja huolet edessä.

Kukahan on se arkipäivän ”Tuntematon Sotilas”